Syylien poisto kotikonstein

Kotikonstit syylien poistoon herättävät keskustelua ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tieteellistä tutkimusta näistä menetelmistä on vähän ja monet syylät katoavat ajan kanssa itsestään, joten tehoa on vaikea todentaa. Suosituimpia kotikonsteja ovat ilmastointiteippi syylän päälle ja omenaviinietikka.

Ilmastointiteippi syylien poistossa

Ilmastointiteippi on monen suosikki syylien poistoon tarkoitetuista kotikonsteista. Tässä menetelmässä usein peitetään syylä teipinpalalla kuuden päivän ajaksi, otetaan sitten teippi pois, liotetaan ja kuoritaan syylän päältä ihoa viilalla tai hohkakivellä. Tätä jatketaan, kunnes syylä on hävinnyt, jopa kahden kuukauden ajan. Ilmastointiteipin vaikutusta syyliin on tutkittu jonkin verran, mutta menetelmän tehokkuudesta on saatu ristiriitaisia tuloksia. 

Muut kotikonstit

Ilmastointiteipin lisäksi on monia muita kotikonsteja syylien poistoon, esimerkiksi: 

  • Omenaviinietikka. Se on melko suosittu kotikonsti syyliin ja käyttötapoja on monia. Yksi versio on liottaa puuvillatuppoa omenaviinietikassa, laittaa se syylän päälle ja peittää lappu laastarilla. Näin tehdään kaksi kertaa päivässä, kunnes syylä on hävinnyt.
  • Banaanin kuoret. Pieni pala banaanin kuoresta laitetaan sisäpuoli syylän päälle ja peitetään ihoteipillä. Kuori voi olla paikallaan yön yli tai päivän ajan, mutta se pitää vaihtaa joka päivä.
  • Valkosipuli. Vasta leikatut valkosipulin palaset hierotaan syylän päälle niin, että valkosipulin nestettä menee syylään. Sitten palaset laitetaan leikkuupinta alaspäin syylän päälle ja peitetään ihoteipillä. Valkosipuli laitetaan syylän päälle illalla ja poistetaan aamulla; toista 2-3 viikon ajan.
  • Öljyä sisältävät kasvit ja yrtit. Sitruunaöljyä ja teepuuöljyä käytetään toisinaan syylien poistamiseen. Toinen kasvikunnan syylänpoistaja on jalkalehti, joka on myrkyllinen. Jalkalehti ei sovi raskaana oleville tai imettäville äideille.

Syylät käsissä ja sormissa

Miksi käsiin ja sormiin tulee syyliä ja miten niistä pääsee eroon?

Jäädytä syylät

Syylien jäädytyshoito on yksi yleisimmin tunnetuista ja käytetyistä syylänpoistomenetelmistä.

Lääkinnälliset syylätuotteet vai kotikonstit?

Jos olet kokeillut kotikonsteja syyliin ilman tuloksia, apteekissa myydään ilman reseptiä useita eri tuotteita syylien poistoon. Yksi tehokkaaksi osoittautunut ratkaisu on muurahaishappo, joka hävittää 9/10 syylästä.1 Se on biohajoava, orgaaninen yhdiste, jolla voi hoitaa syyliä käsistä, jaloista, kyynärpäistä ja polvista. SyylEnd-liuoksen ja SyylEnd PEN:in vaikuttava aine on muurahaishappo. SyylEndiä on helppo käyttää, yksi käsittely viikossa riittää. Muurahaishappo imeytyy syylään ja kuivattaa sen juurineen. Kun noudatat käyttöohjeita, muurahaishappo ei ärsytä muuta ihoa tai aiheuta arpeutumista tai tulehduksia. SyylEndillä hoidetut syylät tyypillisesti häviävät 5-15 hoitokerran jälkeen.

1 2001: Bhat, Ramesh M., Vidya, Kamath, Ganesh. Topical Formic Acid puncture technique for the treatment of common warts.

LIUOS
SyylEnd ORIGINAL pakkauskuva

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Pienille syylille

SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE eXcel pakkauskuva

SyylEnd FREEZE excel

Sitkeille ja isoille syylille

SyylEnd FREEZE excel on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka soveltuu käytettäväksi, kun hoidetaan sitkeitä, isoja syyliä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd Skin tags

Pienille varsiluomille

SyylEnd Skin tags on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito varsiluomien poistoon. Se soveltuu pienille, niskassa, kaulassa, rintakehällä, kainaloissa tai käsivarren sisäpuolella oleville varsiluomille.