Mitä syylät ovat?

Jos olet saanut syylätartunnan, et ole asian kanssa yksin. Arviolta yksi kymmenestä aikuisesta ja jopa yksi kolmesta lapsesta saa syyliä.*

Syylän aiheuttaa virus ja syyliä voi muodostua kaikkialle kehoon, yleisimpiä ovat syylät sormissa ja käsissä. Syylän oireet voivat vaihdella, mutta syylät ovat yleensä pieniä, rakeisia kasvannaisia, joiden väri voi vaihdella vaaleanpunaisesta valkoiseen tai ruskeaan ja ne tuntuvat koskettaessa usein karheilta. Jotkut saavat vain yhden syylän, ja toiset taas useampia. Yksittäisellä ihmisellä voi hyvinkin olla jopa 10-20 syylää.

Mikä aiheuttaa syylän?

Mikä aiheuttaa syyliä? Vastaus on ihmisen papilloomavirus (HPV), joka tulehduttaa ihon pintakerroksen soluja pienten haavojen ja raapaisujen kautta. On olemassa yli 100 erilaista tarttuvaa HPV-virustyyppiä. Koska viruksen itämisaika on pitkä – kahden ja kuuden kuukauden välillä – on hankala tietää, mistä virus on saanut alkunsa. Lasten immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt ja tästä syystä lapset ovat alttiimpia saamaan syyliä kuin terveet aikuiset.

Syyla jalassa

Erityyppisiä syyliä

Erityyppiset HPV-virukset aiheuttavat erityyppisiä syyliä. Useimmiten syyliä muodostuu jalkoihin, käsiin ja sormiin, tosin syyliä voi myös kasvaa muuallakin kehossa.

Miten syylät tarttuvat?

Miten syylät oikein tarttuvat ja miten syylätartunnan voi välttää?

Mikä aiheuttaa syyliä?

Syylät voivat tarttua ihmisestä ja paikasta toiseen, mutta mikä syyliä aiheuttaa?

Syylien ja litteiden syylien hoito

Useimmat syylät ovat harmittomia ja häviävät itsestään yleensä kahdessa vuodessa, tosin jotkut saattavat viihtyä iholla myös tätä pidemmän ajan. Syylät ja litteät syylät ovat usein kivuttomia, mutta ne leviävät helposti muihin ihmisiin. Syylä voi levitä suorasta kosketuksesta tai epäsuorasti jonkin elottoman tilan tai esineen välityksellä, kuten pyyhe tai yleisen pukuhuoneen lattia. Syylä voi myös tarttua kehonosasta toiseen kehossa olevan haavan tai vamman joutuessa kosketuksiin kehossasi olevaan syylän kanssa.

Erityisesti käsien ja sormien syylät leviävät helposti, jos pureskelee kynsiä. Välttääkseen infektion leviämistä, uudet syylät tulisi hoitaa heti niiden ilmestyttyä. Suurin osa syylistä voidaan hoitaa kotona itsehoitolääkkeillä, kuten SyylEndillä, joka on muurahaishappoliuos. Se on helppokäyttöinen ja hoitaa tehokkaasti yhdeksän syylää kymmenestä1.

1. 2001 Topical formic acid puncture technique for the treatment of common warts.

Ramesh M. Bhat, MD, DVD, DNB, Krishna Vidya, MD, and Ganesh Kamath, MBBS, DVD

LIUOS
SyylEnd ORIGINAL pakkauskuva

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Pienille syylille

SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE eXcel pakkauskuva

SyylEnd FREEZE excel

Sitkeille ja isoille syylille

SyylEnd FREEZE excel on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka soveltuu käytettäväksi, kun hoidetaan sitkeitä, isoja syyliä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd Skin tags

Pienille varsiluomille

SyylEnd Skin tags on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito varsiluomien poistoon. Se soveltuu pienille, niskassa, kaulassa, rintakehällä, kainaloissa tai käsivarren sisäpuolella oleville varsiluomille.