Lasten syylät

Lasten syylätartunnat ovat hyvin yleisiä. Arviolta joka kolmas 4-12-vuotias saa syyliä ja niitä esiintyy enemmän lapsilla, jotka käyvät päivähoidossa tai koulussa.

Syyliä aiheuttaa ihmisen papillomavirus (HPV), joka tarttuu ihon pintaan. HPV-virusta on yli 100 eri tyyppiä ja ne tarttuvat erittäin helposti. Vaikka syyläviruskannat ovat sinänsä harmittomia, niiden aiheuttamat syylät ovat ikävän näköisiä ja voivat aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia. 

Syylät voivat myös vaivaannuttaa sosiaalisissa tilanteissa, mikä voi olla erityisen haastavaa lapsille ja nuorille. Jos lapsellasi on syylätartunta, autat parhaiten tutustumalla syylän oireisiin ja tarttumisen syihin sekä tarjolla oleviin tapoihin poistaa syyliä.

Miksi syylät ovat yleisiä lapsilla?

Syylät tarttuvat helposti ihokontaktissa tai syylävirusta sisältävien esineiden kautta, kuten pyyhkeiden, suihkun lattioiden ja lelujen kautta. Virus pääsee elimistöön rikkinäisen ihon kautta ja ilmestyy näkyviin kehitettyään syylän kuukausien kuluttua. Kaikki virukselle altistuneet eivät kuitenkaan saa syyliä. Lapset ovat herkempiä HPV-virustartunnalle, koska heidän immuunipuolustuksensa ei vielä ole täysin kehittynyt. Lapsilla on myös usein enemmän naarmuja ja haavoja kuin aikuisilla. 

Lapset paljain jaloin riippumatossa

Mitkä ovat lasten syylien oireita?

HPV-virusta on vaikea havaita ennen varsinaisen syylän ilmestymistä. Viruksen itämisaika on pitkä, kahdesta kuuteen kuukauteen. Kun virus aktivoituu, se kasvattaa ylimääräisen, kovan ihokerroksen tartuntakohtaan. Syylä näyttää pieneltä röpelöiseltä, kukkakaalin muotoiselta kasvaimelta iholla. Syylät ovat yleensä kovia reunoilta ja pehmeämpiä keskeltä, missä saattaa näkyä myös pieniä mustia pisteitä. Nämä ohuet hiusverisuonet hoitavat syylän verenkiertoa ja niiden näkyminen voi viitata syylän olevan katoamassa. Syylän väritys voi vaihdella ihonvärisestä valkoiseen tai ruskean harmaaseen. Syylän muoto on yleensä pyöreä tai soikea ja syylä on noin 1-10 mm läpimitaltaan. Jos huomaat syylän lapsellasi, se kannattaa hoitaa mahdollisimman pian. Syylien häviäminen itsestään voi kestää kaksikin vuotta ja sillä aikaa syylä todennäköisesti ehtii levitä muualle vartaloon ja muihin ihmisiin. 

Mikä on paras tapa poistaa syyliä lapselta?

Vaihtoehtoisia menetelmiä syylien poistoon on monta, tosin menetelmien tehokkuudessa on eroja. Suurin osa lasten syylistä on hoidettavissa kotona apteekista ilman reseptiä saatavilla syylänpoistotuotteilla. Salisyylihappo ja jäädyttäminen ovat tunnetuimpia kotikäyttöön tarkoitetuista syylänpoistomenetelmistä. Tehokas vaihtoehto on muurahaishappo, jota on helppo käyttää ja se sopii lapsille. SyylEnd-liuoksen ja SyylEnd PEN:in vaikuttava aine on muurahaishappo ja ne soveltuvat koko perheelle. Erityisesti lasten syylissä kannattaa varmistaa ennen hoidon aloittamista, että kyseessä on syylä. Jos syylien poisto kotona ei onnistu tai syylät palaavat, ota yhteyttä esimerkiksi terveyskeskukseen tai lääkäriin.

Syylät käsissä ja sormissa

Miksi käsiin ja sormiin tulee syyliä ja miten niistä pääsee eroon?


SyylEnd PEN

Tehokas syylähoito, tarkka annostelu. SyylEnd PEN on helppokäyttöinen syyläkynä, jota on nopea käyttää ja annostelu on aina oikea.

Miten voin suojata lapsen syylätartunnalta?

Syylätartunnan estäminen ei aina ole mahdollista, mutta näillä varotoimilla voit ainakin pienentää tartunnan riskiä. Pidä siis huolta, että lapsesi: 

  • Pesee kädet säännöllisin väliajoin ja kuivaa kädet aina kunnolla pesun jälkeen
  • Ei pureskele kynsiä
  • Ei koske omiin tai muiden syyliin
  • Pitää suihkutossuja yleisissä pesu- ja pukuhuonetiloissa
  • Ei lainaa muille omaa pyyhettään
  • Ei ole paljain jaloin sisäliikuntatunneilla vaan käyttää esim. jarrusukkia
  • Käyttää tarvittaessa kosteuttavaa voidetta estämään käsien kuivumista, haavoja ja halkeilua
LIUOS

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Kertahoito

Jäätävän hieno uutuus syylänpoistoon. SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.