Usein kysyttyä syylistä ja syylähoidoista

Täältä löydät vastaukset yleisimpiin kysymyksiin syylistä ja syylähoidoista.

Näytä kaikki vastaukset
Piilota kaikki vastaukset
  • Tarttuvatko syylät?

    Syylät ja jalkasyylät – pienet, karheat kohoumat ihossa - ovat hyvin yleisiä, erityisesti lapsilla. Mutta tarttuvatko syylät? Lyhyesti vastattuna: Kyllä. Syylät voivat tarttua sekä suorasta että epäsuorasta kosketuksesta. Virustulehduksen lähdettä on tavallisesti hyvin vaikea paikantaa, koska syyliä aiheuttavaa virusta on kaikkialla ja viruksen itämisaika voi olla kahdesta kuuteen kuukauteen, ennen kuin huomaat oireita syylätartunnasta.

    Kaksi yleisintä tapaa saada syylätartunta:

    • Suora kontakti: Syylät voivat tarttua henkilöstä toiseen ihokontaktin kautta, esimerkiksi kättelystä. On myös yleistä, että syylät leviävät omassa kehossa kehonosasta toiseen. Näin voi tapahtua, jos ensin kosketat syylääsi ja sen jälkeen kosketat aluetta iholla, jossa mahdollisesti on haava tai naarmu, jonka kautta virus pääsee tunkeutumaan ihoon.
    • Epäsuora kontakti. Mikä tahansa esine, joka on ollut kosketuksissa syylän kanssa voi olla potentiaalinen viruksen levittäjä. Henkilökohtaisten tavaroiden, kuten pyyhkeiden ja kenkien lainaaminen, avojaloin kävely yleisissä tiloissa, kuten uimahalleissa ja pukuhuoneissa, voivat aiheuttaa syylien leviämistä.
  • Miksi syylät ovat niin tarttuvia?

    Syylät aiheuttaa ihmisen papilloomavirus (HPV), joka laukaisee nopean solujen kasvun ihon pintakerroksessa. On olemassa yli 100 erilaista HPV-virustyyppiä, jotka aiheuttavat syyliä. HPV on hyvin tarttuva ja se leviää helposti kantajasta toiseen henkilöön, mutta kaikki, jotka joutuvat kosketuksiin viruksen kanssa eivät kuitenkaan saa syyliä. Lapset, joiden immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt, ovat herkempiä saamaan syyliä kuin terveet aikuiset. On tärkeää hoitaa syylät mahdollisimman pian niiden ilmestyttyä välttääkseen niiden leviämisen muihin ihmisiin.

  • Luomi vai syylä?

    Useimmilla aikuisilla on yksi tai useampi luomi ja noin yhdellä kymmenestä on syylä tai jalkasyylä. Ensisilmäyksellä syylä ja luomi ovat hyvin samannäköisiä, joskus myös muodoltaan ja väriltään, mutta niissä on kuitenkin muutamia merkittäviä eroja. On hyvä erottaa luomi ja syylä toisistaan, koska syylähoitoa ei saa käyttää luomien hoitoon.

  • Mistä erottaa luomen ja syylän?

    Yleispiirteitä, joiden avulla voit selvittää onko ihossa oleva kasvannainen luomi vai syylä.

    Luomet:

    • Syntyvät ihon pigmenttisoluista.
    • Eivät voi tarttua ihmisestä toiseen.
    • Voivat kehittyä syöväksi (melanooma).
    • Ovat joko litteitä tai kohoumia ihosta.
    • Toisinaan luomissa esiintyy karvankasvua.
    • Ovat tavallisesti yhdenvärisiä, eivätkä muutu kuukaudesta toiseen.
    • Tummuvat hormonaalisten muutosten myötä, kuten esimerkiksi murrosiän tai raskauden aikana.
    • Voivat ilmestyä luonnollisesti noin 60 ikävuoteen asti.

    Syylät:

    • Ihmisen papilloomaviruksen (HPV) aiheuttamia.
    • Ovat tarttuvia.
    • Ovat yleensä harmittomia.
    • Kasvavat yleensä ulospäin ihosta (paitsi jalkapohjien syylät,  joilla on tapana kasvaa sisäänpäin, johtuen kehon painon aiheuttamasta paineesta).
    • Syylän keskiosassa esiintyy usein pieniä mustia pilkkuja – pieniä verisuonia, jotka ravitsevat syylää.
    • Voivat kasvaa missä tahansa kehossa, mutta muodostuvat usein tietyille alueille, kuten käsiin, jalkoihin ja sormiin.
    • Häviävät tavallisesti itsestään muutaman vuoden kuluttua, toisinaan tähän voi myös kulua enemmän aikaa.
  • Miten poistaa luomia ja syyliä?

    Luomia tulisi poistattaa ainoastaan silloin, jos on melanooman riski tai jos luomi aiheuttaa noloudentunnetta tai epämukavuutta, esimerkiksi ihokarvoja ajettaessa. Ota yhteyttä lääkäriin luomen poistamista varten. 

    Syylät tulisi poistaa, jotta voidaan estää niiden leviäminen muualle kehoon ja toisiin ihmisiin. Helpoin tapa syylien poistamiseen ovat itsehoitotuotteet, kuten SyylEnd. Muurahaishappo, joka on SyylEndin aktiivinen ainesosa, soveltuu koko perheen käyttöön ja se on todistettu tehokkaaksi syyliä vastaan. Tutkimusten ja käyttäjäkokemusten mukaan 9/10 syylästä on kadonnut hoidon aikana1.

    1. Bhat et al., International Journal of Dermatology 2001, 40, 415±419.

  • Mikä on ihmisen papilloomavirus (HPV)?

    Syylistä ja jalkapohjien syylistä kärsii yksi kymmenestä aikuisesta ja yksi kolmesta lapsesta ja syylien syynä on ihmisen papilloomavirus (HPV). Mutta mikä on ihmisen papilloomavirus? HPV on hyvin yleinen virus, joka tulehduttaa ihon pintakerroksen tai limakalvot (mucous membranes). Yli 100 erilaista viruskantaa on tunnistettu ja näistä 60 variaatiota aiheuttaa syyliä käsiin, jalkoihin, sekä myös kasvoihin. Tämän tyypin HPV-virus on yleensä harmiton. Loput HPV-virukset leviävät sukupuoliyhteyden välityksellä ja aiheuttavat syyliä sukupuolielimissä. Kaikki sukupuoliyhteydestä tarttuvat HPV-virusvariaatiot eivät ole vaarallisia, mutta joissakin tapauksissa tulehdus saattaa johtaa kohdunkaulan syöpään. Koska HPV-virus on hyvin monimuotoinen, on tärkeää saada sitä lisätietoa.

  • Tietoa HPV-viruksesta

    HPV pääsee ihoon tavallisesti ihon pienten vammojen kautta. HPV-variaatiot, jotka aiheuttavat syyliä voivat tarttua sekä suorasta ihokontaktista että epäsuorasta kontaktista, kuten esineestä, johon on tarttunut syylävirusta. Jotkut HPV-tyypit leviävät helpommin kuin toiset, ja lapset sekä henkilöt, joilla on heikentynyt immuunijärjestelmä, ovat herkempiä infektioille kuin terveet aikuiset. 
    HPV-virusta on hyvin vaikea huomata, koska sillä on pitkä itämisaika. Tartunnan jälkeen voi kulua kahdesta kuuteen kuukauteen, ennen kuin syyläoireita ilmenee. Syylätartuntaa ei ole mahdollista ehkäistä kokonaan, mutta HPV-tulehduksen riskiä voi vähentää pesemällä käsiä säännöllisesti, välttää avojaloin kulkemista yleisissä tiloissa, pitämällä huolta ihosta ja pysymällä terveenä ja pitämällä immuunijärjestelmän vahvana.

  • HPV ja syylien poisto

    Välttääkseen HPV-viruksen leviämistä, on tärkeää hoitaa syylät heti niiden ilmestyttyä. HPV-variaatioita, jotka aiheuttavat syyliä, voidaan hoitaa onnistuneesti kotona itsehoitotuotteella, kuten SyylEnd.

  • Mikä on tarttuva ontelosyylä (molluscum contagiosum)?

    Ontelosyylä, eli molluska, sekä syylä ovat molemmat ihokasvannaisia, joita yleisesti tavataan lapsilla, mutta niiden aiheuttajana on kaksi täysin erilaista viruskantaa. Ontelosyylän aiheuttaa ontelosyylävirus, kun taas syylän aiheuttajana on ihmisen papilloomavirus (HPV). Molemmat virukset ovat tarttuvia ja voivat levitä helposti, mutta siinä missä monet ihmiset ovat vastustuskykyisiä ontelosyylävirukselle, näin ei ole asianlaita HPV-viruksen kohdalla.

  • Ontelosyylän oireet

    Kuten syylien kohdalla, myös ontelosyylän oireet ovat ihokasvannaisia. Näiden kahden ihosairauden oireissa on kuitenkin merkittäviä eroja. Ontelosyylä ilmenee tavallisesti pienenä, ihonvärisenä, nuppineulanpään kokoisena näppylänä. Kasvannainen ei normaalisti aiheuta kipua. Ajan kuluessa näppylä kasvaa pienen helmen kokoiseksi ja muuttuu väriltään punertavaksi. Täysikokoiseksi kasvanut ontelosyylä on läpimitaltaan noin 2-5 mm ja kohouman keskelle muodostuu tavallisesti pieni kuoppa. Ontelosyylän sisällä voi toisinaan ilmetä valkoista vahamaista mönjää, samantapaista kuin finnissä.

  • Lapset ja ontelosyylä

    Toinen yhtäläisyys ontelosyylän ja syylän välillä on se, että ne ovat tavallisimpia lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Kasvannaisia löytyy tavallisesti polvitaipeesta, kainalokuopan ympäriltä ja kaulasta, sekä kasvoista ja käsistä. Periaatteessa ontelosyylävirus voi tartuttaa minkä tahansa kehonosan, mukaan lukien jalkapohjat ja kämmenet, tosin tämä on harvinaista. Aikuisilla virus puhkeaa useimmiten sukupuolielimissä, vatsassa tai alaselässä, sekä reisissä.

  • Miten ontelosyylä leviää?

    Aivan kuten syylät, ontelosyylävirus tavallisesti leviää ihokosketuksesta lasten ja teini-ikäisten keskuudessa. Virus voi myös levitä elottoman esineen välityksellä, kuten:

    • Pyyhkeet
    • Vaatteet
    • Leikkikalut
  • Ontelosyylän hoito lapsilla

    Kun lasten syylän voi helposti hoitaa itsehoitotuotteilla kotona, tämä ei ole yleisesti suositeltavaa ontelosyyläviruksen hoidossa. Terveellä henkilöllä iho-infektio häviää yleensä itsestään muutamassa vuodessa, joskus jopa aikaisemmin. Mutta, jos tulehduksen saaneella henkilöllä on heikentynyt immuunijärjestelmä, virus voi aiheuttaa suuren määrän kasvannaisia ja tulehdus voi valitettavasti muuttua krooniseksi. Yleisesti ottaen ontelosyyliä ei ole syytä hoitaa tai poistaa, koska ne ovat harmittomia ja katoavat itsestään ajan myötä.

  • Mitä ovat pehmeät fibroomat ihossa?

    Ihomerkit eli pehmeät fibroomat ovat pieniä, harmittomia kasvannaisia ihossa, joilla on tapana kasvaa kainalokuopissa, niskassa, nivusten alueella, silmäluomissa ja rintojen alla.  Melkein jokainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä pehmeistä fibroomista ja yhdellä henkilöllä voi olla 1-100 fibroomaa. Ei ole aivan selvää, mikä aiheuttaa fibroomia, mutta ne näyttävät ilmestyvän, kun iho hankautuu ihoa tai vaatteita vasten. Koska ne usein ilmenevät ihopoimuissa, on ylipainoisilla henkilöillä enemmän taipumusta saada pehmeitä fibroomia.

  • Fibrooma vai syylä?

    Fibroomien oireet ovat samantyyppisiä kuin syylän oireet, mutta joitakin merkittäviä eroja löytyy. Pehmeät fibroomat ovat yleensä sileitä, epäsäännöllisiä ja niiden koko voi vaihdella muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin. Kun fibroomat tavallisesti ovat pehmeitä ja ilmapallon muotoisia, ovat syylät puolestaan kovempia ja karheampia pinnaltaan. Ihomerkin väri voi vaihdella vaaleasta tummaan. Toinen ero on, että syylän aiheuttaa ihmisen papilloomavirus (HPV), joka on tarttuva, kun taas fibroomat eivät voi tarttua henkilöstä toiseen. Koska syylät ja ihomerkit muistuttavat huomattavasti toisiaan, monet sekoittavat nämä toisiinsa. Jos olet epävarma onko kyseessä syylä vai fibrooma, ota yhteyttä ihotautilääkäriin tai lääkäriin.

  • Pehmeiden fibroomien poisto

    Vaikka fibroomat ovat harmittomia, ne voivat olla rumannäköisiä. Fibroomista voi tulla myös riesa, jos ne altistuvat toistuvalle ärsytykselle. Tässä tapauksessa ota yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen saadaksesi lisätietoa, miten poistaa pehmeitä fibroomia. Fibroomien poistamiseen on olemassa erilaisia hoitovaihtoehtoja, kuten jäädyttäminen, lankaaminen tai leikkaaminen. Joissakin harvoissa tapauksissa ne voivat spontaanisti pudota itsestään ilman erillisiä hoitotoimenpiteitä.

  • Miksi meillä on syyliä?

    Syylät ovat viruksen aiheuttamia, ja ne voivat tarttua. Syylävirustyyppejä on useita. Syylävirus viihtyy lämpimissä ja kosteissa ympäristöissä ja leviää siksi helposti uimahalleissa ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa liikutaan paljain jaloin. Syylät voivat tarttua myös suoran kosketuksen välityksellä. Jotkut saavat vain yhden syylän, kun taas toisilla niitä voi olla useita. Ei ole epätavallista, että syyliä on jopa 10–20. Useimmiten on helpompaa päästä eroon uusista syylistä kuin sellaisista, jotka ovat olleet iholla useita vuosia.

Mikä aiheuttaa syyliä?

Syylät voivat tarttua ihmisestä ja paikasta toiseen, mutta mikä syyliä aiheuttaa?


Mikä on syylä?

Syylät ovat pieniä kasvannaisia iholla, jotka aiheuttaa HPV-virus (human papilloma virus).

LIUOS

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Kertahoito

Jäätävän hieno uutuus syylänpoistoon. SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.