Mitä ovat jalkasyylät?

Jalkapohjan syylät ovat syyliä, jotka kasvavat jalkapohjissa.

Kuten tavalliset syylät käsissä ja sormissa, jalkapohjan syylät ovat ihmisen papilloomaviruksen (HPV) aiheuttamia ja herkkiä tarttumaan. Virus pääsee tunkeutumaan kehoon pienten ihovammojen kautta ja muodostaa kovaa proteiinia olevia kohoumia ihon pintakerrokseen. Kun syylät muissa kehonosissa kasvavat ulospäin, niin jalkapohjan syylät kasvavat yleensä sisäänpäin siitä syystä, että ne painautuvat kehon painosta jalkapohjaan kävellessä.

Jalkapohjan syylien oireet

Jalkapohjien syylillä on tapana muodostaa litteä kerros paksua nahkaa, jossa saattaa olla pehmeä keskus, ja joka on ulkonäöltään valkoinen, pienin mustin pilkuin. Jalkasyylä voi ilmetä yksittäin tai muodostaa laajoja ryhmiä, joita kutsutaan mosaiikkisyyliksi.

Toisin kuin syylät käsissä, jotka yleensä ovat kivuttomia, voivat jalkasyylät olla hyvinkin kivuliaita, johtuen jatkuvasta oman kehon painosta johtuvasta paineesta.

Jalkasyylat lahikuvassa

Miten jalkasyylät leviävät?

Jalkasyylät voivat levitä sekä suorasta kontaktista, että epäsuorasti jonkin elottoman esineen välityksellä, kuten kengät tai pyyhkeet, joihin on tarttunut syyläsoluja.

Jalkasyylien ehkäisy

HPV-virusta on kaikkialla ja jalkasyylätartunnan leviämisen ehkäiseminen on hankalaa. On kuitenkin olemassa muutamia varokeinoja, joilla voi minimoida riskiä saada jalkasyylätartunta:

  • Vältä koskettamasta syyliä omassa kehossa, koska ne voivat levitä helposti muihin kehonosiin.
  • Kuivaa jalat huolellisesti suihkun jälkeen ja rasvaa kostetuttavalla voiteella, estääksesi jalkojen ihoa halkeilemasta
  • Vaihda sukkia päivittäin.
  • Käytä aina jalkineita, kuten sandaaleja tai varvassandaaleja tiloissa, joissa kuljetaan avojaloin.
  • Älä lainaa pyyhkeitä, kenkiä tai sukkia henkilöille, joilla on syyliä.

Miten syylät tarttuvat?

Miten syylät oikein tarttuvat ja miten syylätartunnan voi välttää?

Syylän oireet

Syylän oireet voivat vaihdella paljon. Mitkä ovat yleisimmät oireet?

Mikä on paras jalkasyylähoito?

Syylät jalkapohjassa, kuten muutkin syylät, katoavat itsestään noin kahdessa vuodessa. Joskus tähän voi kulua myös pidemmän aikaa. Välttääkseen jalkasyylien kipeytymistä ja leviämistä, on jalkasyylät syytä hoitaa saman tien, kun niitä ilmestyy. Jalkasyylän poisto onnistuu kotikonstein itsehoitolääkkeillä. Yleisin kotihoito jalkasyyliin on salisyylihappo, jota levitetään päivittäin. Hoito aiheuttaa syylän kerroksittaisen kuoriutumisen. Todella tehokas vaihtoehto on muurahaishappo, joka imeytyy syylään ja kuivattaa sen sisältäpäin auttaen kehoa hellävaraisesti torjumaan syylän. Muurahaishappoliuos, kuten SyylEnd, on helppokäyttöinen ja sitä levitetään syylään vain kerran viikossa, eikä se jätä jälkiä ihoon. SyylEnd on myös hyvä vaihtoehto useamman syylän hoitoon kerralla.

Mitä, jos jalkasyylähoito ei tehoa?

Jalkasyylien hoito klinikalla on harvinaista, koska se on yleensä kallista ja hoito voi olla myös kivuliasta. Jos itsehoitotuotteista ei ole ollut apua, on hyvä keskustella jalkahoitajan tai lääkärin kanssa hoitovaihtoehdoista. Kliinisiä toimenpiteitä ovat esimerkiksi syylien poltto, kryoterapia, laserhoito, kirurginen toimenpide/kaavinta ja näiden hoitojen yhdistelmät.

LIUOS
SyylEnd ORIGINAL pakkauskuva

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Pienille syylille

SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE eXcel pakkauskuva

SyylEnd FREEZE excel

Sitkeille ja isoille syylille

SyylEnd FREEZE excel on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka soveltuu käytettäväksi, kun hoidetaan sitkeitä, isoja syyliä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd Skin tags

Pienille varsiluomille

SyylEnd Skin tags on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito varsiluomien poistoon. Se soveltuu pienille, niskassa, kaulassa, rintakehällä, kainaloissa tai käsivarren sisäpuolella oleville varsiluomille.