SyylEndin historia

Ruotsalainen lääketieteellisen jalkahoidon asiantuntija Astrid Agholme kyllästyi syyliin, sai idean ja keksi runsaat 15 vuotta sitten uuden hoitotavan.

Astrid hankki hoitotavalle patentin, sai sille CE-merkinnän lääkinnällisenä laitteena ja nyt SyylEndiä myydään kaikissa Pohjoismaissa sekä osissa Eurooppaa.

Astrid oli käyttänyt jalkahoitoklinikallaan useiden vuosien ajan erilaisia menetelmiä, kuten jäädytystä, potilaidensa syylien poistamiseen. Hänestä jäädytysmenetelmä oli sekä kallis, kivulias että tehoton.

Hän ei pystynyt auttamaan potilaitaan pysyvästi muillakaan saatavilla olleilla hoitomenetelmillä.

Hattupainen nainen selin kuvaan

Inspiraatio potilaalta

Astrid sai eräältä potilaalta idean erilaisen hoitokeinon kehittämiseen. Potilaalla oli jalassa hankala syylä, joka ei hävinnyt toistuvista jäädytyskäsittelyistä huolimatta. Mies sanoi Astridille yksinkertaisesti näin:

Keksi jotain, minun on päästävä syylästä eroon. Siihen koskee niin paljon, että pystyn tuskin edes kävelemään.

Miehen mentyä Astrid alkoi miettiä. Hän kävi läpi kaikki tunnetut menetelmät. Mikään niistä ei kuitenkaan toiminut hyvin. Astrid oivalsi, että tarvittiin uusia ajattelutapoja. Hän sai idean ja kehitti siitä oman ratkaisunsa. Kun mies palasi, Astrid testasi ratkaisua, ja 14 vuorokauden kuluttua syylä oli alkanut kutistua. Jo muutaman käsittelyn jälkeen se oli poissa – ja on pysynyt poissa siitä asti.

Astrid jatkoi kehittelytyötään, ja kuuden vuoden aikana hän etsi kokeilemalla oikean seoksen, kävi keksijäkursseilla ja haki patenttia. Astrid on hoitanut tuhansia potilaita ja poistanut jalkahoitoklinikallaan noin 60 000 syylää.

Kliiniset tutkimukset muurahaishaposta

Useat tutkimusraportit osoittavat, että SyylEnd-liuoksen ja SyylEnd PEN:in vaikuttava aine muurahaishappo on tehokas ja turvallinen syylänpoistossa.

Mistä SyylEndiä voi ostaa?

SyylEnd-tuotteita myyvät apteekit kautta maan.

SyylEnd Original

LIUOS
SyylEnd ORIGINAL pakkauskuva

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Pienille syylille

SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE eXcel pakkauskuva

SyylEnd FREEZE excel

Sitkeille ja isoille syylille

SyylEnd FREEZE excel on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka soveltuu käytettäväksi, kun hoidetaan sitkeitä, isoja syyliä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd Skin tags

Pienille varsiluomille

SyylEnd Skin tags on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito varsiluomien poistoon. Se soveltuu pienille, niskassa, kaulassa, rintakehällä, kainaloissa tai käsivarren sisäpuolella oleville varsiluomille.