Syylän ja jalkasyylän oireet

Syylien oireet voivat vaihdella huomattavasti riippuen siitä, minkä tyyppinen virus aiheuttaa tulehduksen.

Tavallisimpia syylän ja jalkasyylän oireita ovat pienet ihokasvannaiset, jotka muistuttavat kaalinpäitä ja ovat pinnaltaan karheantuntuisia. Suurin osa syylistä on reunoiltaan kovia ja keskiosasta pehmeämpiä, koholla olevia kasvannaisia, mutta joidenkin syylien ulkomuoto saattaa olla litteä ja sileä. Syylät ovat useimmiten 1-10 mm läpimitaltaan.

Syylät ja jalkasyylät ovat usein vaaleampia tai tummempia kuin ympärillä oleva iho ja syylien väri voi vaihdella valkoisesta ruskea-harmaaseen. Toisinaan syylän keskustaan saattaa ilmestyä pieniä mustia pilkkuja. Syylän syynä on ihmisen papilloomavirus (HPV), joka voi päästä kehoon pienten haavojen ja naarmujen kautta. Tulehduksen itämisaika vaihtelee ja on yleensä kahdesta kuuteen kuukauteen (tai äärimmäisissä tapauksissa jopa vuosia) ennen kuin syylät ja jalkasyylät kehittyvät. Vaikka syylät ovat yleensä harmittomia, ne voivat aiheuttaa noloudentunnetta ja henkistä stressiä, erityisesti nuorilla aikuisilla. Joissakin tapauksissa syylät voivat olla myös kivuliaita.

Syyla jalassa

Yleisiä syylän oireita

Yleensä syylä havaitaan ihomuutoksista. Riippuen mikä virus syylän on aiheuttanut, voivat oireet olla seuraavanlaisia:

  • Tavalliset syylät (Verruca vulgaris) ovat yleisin syylätyyppi. Ne voivat ilmestyä yksittäin tai ryhmissä kaikkialle kehoon, mutta yleisimmin käsiin ja jalkoihin. Tavalliset syylät näyttävät koholla olevilta kasvannaisilta ihossa ja niissä on kova ja epätasainen pinta, joka muistuttaa kukkakaalinpäätä.
  • Litteät syylät (Verruca plana) ovat syyliä jalkapohjassa. Kävellessä ja seisoessa jalkapohjan syyliin tulee painetta, jolloin monet syylät ovat litteitä tai kasvavat sisäänpäin. Ne voivat olla melko kivuliaita. Kun jalkapohjan syylä painuu jalkapohjaan, muodostuu sen päälle usein paksu ja jäykkä kerros ihoa, ihokerros muistuttaa känsää. Jalkasyylät kasvavat usein rykelmänä.
  • Laakeat syylät (Verruca pedis) ovat syyliä kasvoissa tai kädenselässä, jotka kohoavat vain vähän ihon pinnasta. Ne ovat yleisiä lapsilla ja harvinaisia aikuisilla. Litteät syylät kasvavat usein ryhmissä.
  • Kynnenalus- ja kynnenvierussyylät ovat karkeita, epäsäännöllisen muotoisia syyliä, jotka muodostuvat varpaan- ja sormenkynsien alle ja viereen. Syylät ovat alussa pienikokoisia, mutta saattavat kasvaa, jopa herneen kokoiseksi aiheuttaen kynnen löystymistä ja epämuodostumista.

Miten syylät tarttuvat?

Miten syylät oikein tarttuvat ja miten syylätartunnan voi välttää?

Syylien poisto

Useimmat syylät häviävät itsestään kahden vuoden kuluessa, mutta sitäkin pitkäikäisempiä syyliä tavataan. Jos syylät aiheuttavat kipua tai näyttävät epämiellyttäviltä, kannattaa muistaa, että hoitovaihtoehtoja on. Kun hoidat syylät, estät niitä leviämästä muualle kehoon ja toisiin ihmisiin. Uudet syylät on monesti helpompi hoitaa kuin vanhat syylät, joten mitä nopeammin aloitat hoidon, sen parempi. Syylien poiston voi yleensä tehdä kotikäyttöön tarkoitetuilla tuotteilla, kuten SyylEndillä, jotka löydät apteekista. Harvinaisempaa on, että syylä joudutaan poistamaan esim. lääkärin vastaanotolla. 

LIUOS
SyylEnd ORIGINAL pakkauskuva

SyylEnd Original

Koko perheelle

Riittoisa liuos, joka kuivattaa syylät juurineen. Ainutlaatuinen vaikutusmenetelmä erottaa SyylEndin muista syylänpoistotuotteista.

KYNÄ
SyylEnd PEN box

SyylEnd PEN

Tarkka annostelu

Sisältää samaa vaikuttavaa ainetta ja on yhtä tehokas kuin SyylEnd liuos. SyylEnd PEN on kehitetty kuluttajien toiveiden perusteella, sen annostelu on aina oikea ja syylien tarkka käsittely onnistuu kätevästi.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd FREEZE

Pienille syylille

SyylEnd FREEZE on kylmin kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka poistaa syylät juurineen jopa yhdellä käyttökerralla.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE eXcel pakkauskuva

SyylEnd FREEZE excel

Sitkeille ja isoille syylille

SyylEnd FREEZE excel on kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito, joka soveltuu käytettäväksi, kun hoidetaan sitkeitä, isoja syyliä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa.

JÄÄDYTYSHOITO
SyylEnd FREEZE box

SyylEnd Skin tags

Pienille varsiluomille

SyylEnd Skin tags on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu jäädytyshoito varsiluomien poistoon. Se soveltuu pienille, niskassa, kaulassa, rintakehällä, kainaloissa tai käsivarren sisäpuolella oleville varsiluomille.